Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

GRANIT HELSINKI OPEN


Kävin tänään katsastamassa juuri avatun Granitin liikeen. Siellä se oli, Bulevardin ja Mannerheimintien kulmassa. Kohtalaisen iso ja täynnä tavaraa se ainakin oli! Keskiviikkona olisi ollut illalla avajaisbileet, ja olisi ollut kiva silloin mennä kurkkimaan ja moikkailemaan Pajua joka on siellä töissä. Mutta eipä onnistunut, sillä samalle päivälle sattui viisaudenhammasleikkaus ja sitä tässä edelleenkin podetaan.. Tänään piti kuitenkin käydä koululla ja ostamassa siskolle valmistujais/synttärilahjaa joten poikkesimpa samalla reissulla vielä tuonne Granitiinkin.


Siellä oli mm. näitä kuuluisia hehkulamppujohtoja! Nyt kaikki hakemaan omansa sieltä.


Liike oli laitettu kivaksi, keittiöseinämällä oli makea kuparihana.


Tuota söpöä leivänpaahdinta ihailin myös, mutta se taisi olla ihan vain rekvisiittaa harmi kyllä.


Ja siinähän se ahkera Paju laitteleekin tavaroita järjestykseen.


Bongailin harmaita tyynyjä.


Ja valkoisia metalliarkkuja. Ihania!


Tämmöinen roikkuva setti olisi hauska keittiössä.


Kesäiselle boolille löytyi kiva tarjoilukaadinastiamikäliejuttu. Tykkäisin kyllä enemmän ihan kirkkaasta lasista, enkä sinertävästä..


Hieman kyllä hinnat tuntuivat kalliimmilta kuin Ruotsissa, lieneekö näissä jotain Suomi-lisää? Vai euron kurssiko se vaikuttaa? Odotin nimittäin vähän edullisempia hintoja.



Nojuu en tietenkään onnistunut poistumaan ilman ostoksia.. Näistä lisää myöhemmin! Nyt pitää mennä pakkailemaan, koska mulla alkoi kesäloma ja me lähdetään huomenna siskon valmistujaisjuhlien jälkeen mökille pariksi päiväksi. Ihanaa! Tosin tästä hammasleikkauksesta toipuessahan se taitaa mennä, mutta toivun hyvin mieluusti laiturilla lekotellen. Lulu pääsee kirmailemaan pusikossa ja Mark kalastelemaan. Harmi vain että sieltä ei varmaan pääse bloggailemaan. Mutta palaan heti kun ehdin, paljon olisi asiaa mutta niin vähän aikaa. Parin viikon loma ennen kesätöitä tosin on tässä tiedossa, joten eiköhän tässä jotain pian ennätä kirjoittelemaan. Sillä aikaa voitte seurailla mun menoja tosta sivupalkin Instagram-feedistä, jonka lisäsin muutama päivä sitten.

18 kommenttia

  1. Voi kun pystyisinkin hakemaan oman hehkulamppujohtoni...niin olen kauan haaveillut tuosta ja haaveeksi jää vieläkin kun ei täältä Tampereelta pääse niin vaan lähtemään vastasyntyneen kanssa. Nauttikaa te siellä uudesta ihanasta liikkeestä :)

    Laura.T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joku kerta tuut käymään Helsingissä ja saat sen johdon sitten :) me nautitaan! Onnea perheenlisäyksestä :)

      Poista
  2. Granit on ehkä mahdollisesti maailman ihanin kauppa. Jep. Harmi vaan kun on niin kallista :(
    Tykkään sun kuvista!

    xx
    http://jaswho.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mä kyllä kauhean kalliiksi sitä kutsuisi sentään.. :) Kiva kuulla että tykkäät!

      Poista
  3. Hahaha!! Feikki-järkkäilyä :-------D

    VastaaPoista
  4. Heti aluksi; ihana tämä sun blogi, täytyykin jäädä seuraamaan! Kiitos vinkistä, seuraavan kerran kun eksyy Helsinkiin päin täytyykin käydä katsastamassa tuo Granit. :)

    http://monsuuni92.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Kannattaa kyllä käydä, kiva uutuusputiikki Helsingin sisustustarjontaan.

      Poista
  5. Sisustusliikkeitä ei voi koskaan olla liikaa :D Hyvä kuvapostaus, tekee mieli lähteä heti ostoksille :D
    Tervetuloa vierailulle Inspiroiva Sekasotku -blogiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri..! The more the merrier. Heheh onnistunut mainos tässä siis! Kiitosta, pitääpä tulla vierailemaan. :)

      Poista
  6. Minkä hintaisia nuo hehkulamppujohdot on siellä? Ja tiedätkö kuinka pitkä se johto on?
    Nimimerkillä. ostoaikeissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi hehkulamppujohto oli noin 55 egee. Tietääkö joku voiko siihen laittaa muuta kuin hehkulamppuja? Kun niitä nyt ei loputtomiin saa, aika monesta paikasta kait ovat jo loppu...

      Poista
    2. Kyllähän hehkulampun kantaan, onko tuossa sitten se E27-kanta, saa nykyään myös sopivia ledilamppuja ja energiansäästölamppuja.

      Poista
    3. En muista miten pitkä se johto on, mutta monta metriä kyllä.. :) Ja tosiaan hehkulamppujen sijaan kaupoissa myydään nykyään hehkulampun näköisiä ledejä!

      Poista
  7. Aivan mahtavia noi boolimaljat! :) Kiitos vinkistä. Pitääkin mennä käymään tuolla Granitissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö.. Pikkuisen himottaisi ostaa tuommoinen ja pitää juhlat heti. :D

      Poista
  8. granit on varmasti ihana kauppa ja kruunun vahva kurssi vaikuttaa euron hintoihin

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall