Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

ON MY WORKING DESK



Ilmaiseksi ladattava simppeli kalenteri löytyi Jasminen blogista, ihastuin siihen heti ensi silmäyksellä! Etsin sopivaa paperia kaapista ja pyysin Markia printtaamaan kalenterin töissä. Alla näkyy se Aalto-yliopiston kalenteri, jota aikaisemmin mainostelin, mutta täytyy myöntää että se jää nyt kakkoseksi. En minä oikeasti edes katso seinäkalenterista päivämäärää, joten turhahan tuo noin niinkuin periaatteessa on. Sama asia kuin juliste, koriste. Aallon kalenterin sivut näyttivät tosi kivoilta kun ne oli myyjäisissä pistetty vierekkäin seinälle, mutta lähemmällä tarkastelulla tykkään itseasiassa vain kahdesta sivusta: loka- ja marraskuusta. Pitänee siis myydä se sittenkin eteenpäin. Yleensä en kyllä harrasta tämmöisiä harhaostoksia, mutta ilmeisesti sitä sitten joskus tulee sorruttua. Noloa. Tekisi silti mieli pitää ne kaksi sivua julisteina, ääh, mitä mä teen?


Kalenteri on tuossa tietokonepöydän yllä seinällä, samaisella paikalla ollut Artekin taulu huitelee toisella puolella olkkaria tällä hetkellä. Tuli muuten mieleen että minulla on luvassa muutamat kotikuvaukset kavereiden kodeissa, joten uusia nurkkia on tulossa tänne ihasteltavaksi! Niitä toivottiin kovasti silloin kun kyselin että millaiset jutut teitä kiinnostaisivat. Muiden koteja onkin tosi kiva kuvata, järjestely on vain hieman hankalaa. Onhan se ymmärrettävää että bloggaajan koti alkaa näyttää jo tosi nähdyltä, ja uudet nurkat kiinnostaisivat. Kuitenkin olen saanut sen käsityksen, että netistä bongatut kotikuvat eivät juurikaan kiinnosta, vaikka olisivatkin tosi hienoja. Mistähän sekin johtuu?


Sen Muuton maljakon mukana tulivat nämä Hayn sakset ja muistilapputorni, tässä todistusaineistoa! Pääsivät pöydälle, ja tänään saksetkin testattiin kortin askartelun merkeissä.

The simple & beautiful calendar is found from Jasmine's blog, you can download it for free. Isn't it pretty? I placed it above the working space.

20 kommenttia

  1. Toi muistilapputorni on tosi hieno! Meillä lappuja menee vino pino, ja olenkin miettinyt mistä löytäisi sellaisen kivan, jossa olisi mahdollisimman vähän "viritelmää"...tuo on täydellinen, vain paperi itsessään, ja on kaunis katsella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo täyttää ainakin kriteerit täydellisesti :) Noita pinkkoja löytyy vähän eri värisinä ja eri kuvioilla.

      Poista
  2. kiitos vinkistä, täydellinen kalenteri :)!

    VastaaPoista
  3. Mieti rauhassa, vaikka täällä jo odotellaan taas vastausta ;)
    Teillä näyttää kyllä kovin valoisalta! Meidän olkkari on vähän sellainen pitkän mallinen, eikä kaukaisimpaan osaan oikeen jaksa kantaa ikkunoista tuleva valo..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitänee pian päättää :) Täällä on kanssa aika pitkulainen olkkari, ja tää työpöytä just siinä pimeimmässä kohdassa.. Mutta photarilla tekee ihmeitä ;)

      Poista
  4. Kiva! Itselläni on saman kaltainen RK-designin kalenteri. Sekin siis ilmainen!
    http://lyckansost.blogspot.fi/2014/01/gratis.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sekin on hieno :) Ite ihastuin tohon maalaukselliseen fonttiin, joka teki vähän spesiaalimman vaikutelman.

      Poista
  5. Mitäpä jos laitat tänne blogiin kuvat niistä kalenterin muista kuukausista ja ehkäpä joku innostuisi niistä ja saisit myytyä ne eteenpäin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä, vähän hankalalta kuulostaa :) Pitäis sit ruveta postittelemaan ja joku ihmettelis että koitanko mä rahastaa niillä kalenterin sivuilla ja kauhee säätö.. Ehkä parempi vaan myydä se kokonaan heh! Ihana idea kyllä, kiitos siitä!

      Poista
  6. Onko kiva asua teurastamon näköisessä varastossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kestä :''DDDDDDD Mä en ainakaan nää verta seinillä... Tää kommentti piristi mun aamua kummasti :D

      Poista
    2. Oi vitsi se olis mahtavaa asua Teurastamon näköisessä varastossa! Iso ihana tehdashalli, betoniset lattiat ja ronskit pylväät, pari lihakoukkua vielä katosta roikkumassa. <3

      Poista
  7. Minulle ne Fantastic Frank jne. -kuvat ovat usein turhan sliipattuja. Ns. oikeissa kodeissa (eli ei loppuun asti tosi isolla rahalla tai lainatavaroilla stailatuissa) kiehtoo niiden realistisuus ja pienet epätäydellisyydet, jotka kuuluu siihen, että kodeissa eletään. Bloggaajan itse ottamissa kuvissa on kuitenkin enemmän läsnä ko. bloggaaja itse kuvakulmien jne. kautta, mikä on kiinnostavaa. Ja toisaalta muiden sisustusvalinnat toisivat monipuolisuutta, vaikka ennen kaikkea sinun juttujesi ja tyylisi vuoksi tätä blogia luenkin. Ei mitään vikaa satunnaisissa inspiraatiopostauksissakaan.

    Ja niin, kun tietää, mistä tykkää, ei tahalliset provokommentit varmasti hetkauta pätkääkään. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa Fantastic frankin kuvista on aivan täydellisiä (osa taas ei nappaa omaan makuun ollenkaan)! Mä tykkään tosi paljon, nimenomaan en ite kaipaa niitä epätäydellisiä yksityiskohtia kertomaan "elämästä", koska sitä nyt näkee kotona muutenkin heh. ;) Nyt kun ite on tehnyt vähän noita kuvaushommia, ja päässyt enemmän mukaan siihen stailausmaailman ideaan, niin haluaa hioa kuvia yhä paremmiksi. Pakko kyllä välillä laittaa tosiaan niitä hienoja kuvia tännekin inspiraatioksi, jotta kokonaisuus pysyis mielenkiintoisena.

      Ulkomaisissa blogeissa noi stailauskuvat on tosi suosittuja, mutta tuntuu et Suomessa ne ei oikeen kanna. Jengiä selvästi kiinnostaa enemmän semmonen omakohtaisuus, joka tietysti on ymmärrettävää. On jotain tarttumapintaa ja joku tyyppi siellä kuvien takana. :)

      Hahah joo tarkoitat varmaan tuoa ylempää kommenttia, se ei nyt ihan osunut. :D

      Poista
  8. Mua häiritsee netistä napatuissa kuvissa tekijänoikeuskysymykset. Siksi arvostan suuresti blogeja, joissa kuvat ovat joko itse otettuja tai luvat ovat muutoin varmasti kunnossa.

    Olen myös edellisen kommentoijan kanssa samaa mieltä siitä, että liika täydellisyys ei ole mitenkään erityisen kiinnostavaa. Tykkään myös, kun kerrot kaveriesi kodeista sanallisesti, tunnelmasta ja yksityiskohdista, tarinoista tavaroiden takana. Sellaisia asioita, joita Pinterestistä pomittujen kuvien taustalta on mahdotonta tietää.

    VastaaPoista

© RAW DESIGN BLOG
Maira Gall